Slide
Kuva: Sanni Oikarinen

Sisäelimet

Tässä osiossa on kuvattu yleisimpiä kääpiösnautsereillä esiintyviä sisäelinsairauksia

MAKSASHUNTTI

Maksashuntti eli portosysteeminen shuntti on epänormaali verisuoniyhteys, jonka kautta osa laskimoverenkierrosta ohittaa maksan. Maksan verenkierto heikkenee, ja seurauksena on maksan vajaakehitys ja lopulta rappeutuminen ja kirroosi. Shunttisuoni voi olla joko maksan sisäpuolella (intrahepaattinen) tai sen ulkopuolella (ekstrahepaattinen).

Yleensä shuntti on synnynnäinen, ja se saattaa jopa olla sikiökuolemien taustalla. Toisaalta shuntti voi myös olla hankittu, tällöin taustalla on maksan muusta syystä johtuva krooninen rappeutuma.
Shunttiyhteyden takia maksa ei käsittele imeytyneitä̈ ravintoaineita normaalisti, vaan koira ”myrkyttyy”. Oireita voi olla jo muutaman viikon ikäisellä pennulla – toisaalta jotkut koirat eivät oireile ehkä koskaan. Oireiden kirjo on moninainen, tyypillisiä ovat neurologiset oireet, kuten tasapaino- ja käytöshäiriöt, kouristukset ja sokeutuminen sekä lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu ja ripuli. Yleisiä oireita ovat myös uusiutuvat tulehdukset, hidastunut kasvu, laihtuminen ja kyvyttömyys metaboloida lääkeaineita. Lisäksi lähes varma shuntin merkki ovat uraattikiteet tai- kivet virtsassa.

Laboratoriokokeissa maksaentsyymit voivat olla koholla, jos sairaus on jo edennyt niin pitkälle. Urea- ja albumiinitaso sekä kolesterolit voivat olla alentuneet. Hyvä tutkimus olisi ammoniakkirasituskoe, mutta näytteen säilymiseen liittyvien virheiden takia sitä ei juurikaan käytetä. Yleensä luotettava tutkimus on maksan toimintaa mittaava sappihappokoe.

Jos sappihappokoe antaa aiheen epäillä maksashunttia, kannattaa jatkaa ultraäänitutkimuksella, jossa kokenut ultraaja yleensä pystyy paikantamaan ulkoisen shuntin.  Varmuus on saatavissa tietokonetomografialla (CT tutkimus).Maksan koepalan avulla voidaan arvioida maksan kuntoa, mutta sen perusteella ei pystytä määrittelemään maksavaivan aiheuttajaa.

Sairauksien periytymismekanismia tutkitaan. Todennäköinen periytymistapa olisi autosomaali dominantti osittaisella penetraatiolla, jossa geenivastetta on todennäköisesti muokkaamassa polygeenisiä lisätekijöitä. Yksinkertaistaen tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että virhegeenin saaminen vain toiselta vanhemmalta riittää sairastumiseen, mutta sairaudelta suojaa joukko muita geenejä.

Maksashuntin hoito riippuu shuntin vakavuudesta. Hoitoon voi kuulua mm. ruokavalio, lääkitys ja leikkaus. Vakavissa tapauksissa leikkaus on ennemmin tai myöhemmin pakollinen, jos koira aiotaan pelastaa. Leikkauksen onnistuminen riippuu suuresti shuntin sijainnista. Maksan sisäistä shunttia on hyvin vaikea korjata, ja leikkaus yleensä epäonnistuu. Ulkopuolinen shuntti taas voidaan useimmissa tapauksissa korjata ja ennuste on hyvä.

Koiraa jolla on todettu maksashuntti, ei saa käyttää jalostukseen. Maksashunttijälkeläisiä tuottanutta yhdistelmää ei saa uusia.

PERINNÖLLINEN PANKREATIITTI (haimatulehdus)

Tulehduksen aiheuttavat haiman valmistamat ruoansulatusentsyymit, jotka alkavat toimia ennenaikaisesti jo haimakudoksessa sen sijaan, että ne ehtisivät ruoansulatusjärjestelmään. Entsyymit tuhoavat haimakudosta, joka reagoi tulehduksella. Vaurio voi olla akuutti ja kivulias, mutta yleensä sairaus pahenee salakavalasti oireettomana, kunnes niin suuri osa haimakudoksesta on tuhoutunut, että haima ei enää pysty toimimaan riittävästi. Tulehduksen aiheuttajia ovat mm. ylipaino, rasvainen ruokavalio tai yhtäkkinen suuri rasva-annos (esim. kinkkurasvan varastaminen jouluna), tietyt lääkkeet tai trauma. Geenitestillä etsitään trypsiiniestäjägeeni SPINK1 variantteja. Trypsiini on valkuaisaineita pilkkova entsyymi. Kuitenkaan kaikki koirat, joilta näitä variantteja löytyy, eivät sairastu, joten sairauteen liittyy muitakin vaikuttavia tekijöitä.

Kääpiösnautsereilla haimatulehdusta aiheuttaa myös rodulle tyypillinen perinnöllinen rasva-aineenvaihdunnan häiriö idiopaattinen hyperlipidemia, jossa veren triglyseridipitoisuus tuntemattomasta syystä kasvaa. Idiopaattiseen hyperlipidemiaan ei ole geenitestiä, mutta sen kehittämistä tutkitaan. Pankreatiitti ja hyperlipidemia esiintyvät kääpiösnautsereilla usein yhdessä.

Oireita ovat syömättömyys, oksentelu ja ripuli sekä heikko yleiskunto, kuume, verinen uloste ja jopa äkkikuolema.

Haimatulehdus ja hyperlipidemia eivät sairauksina periydy sinänsä, vaan taipumus sairastua niihin.

Testattava geeni: SPINK1

Testaava laboratorio: Tällä hetkellä geenitestiä ei tarjoa mikään laboratorio, koska testiä ei pidetä täysin luotettavana.

MUNUAISTEN VAJAAKEHITYS (renal dysplasia)

Munuaiskudoksessa on muutoksia, jotka estävät munuaisten normaalin toiminnan. Oireina ovat mm. laihtuminen, ruokahaluttomuus, masennus, lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Munuaisdysplasia voi olla perinnöllinen tai se

voi johtua siitä, että emä on tiineyden aikana altistunut haitallisille tekijöille. Sairaus on parantumaton ja johtaa lopulta kuolemaan. Tukihoidolla ja erikoisruokavaliolla sairas yksilö voi ainakin jonkin aikaa tulla toimeen.

Perinnöllistä munuaisdysplasiaa tavataan monella rodulla, mm. kääpiösnautsereilla. Periytymistapa on rotukohtainen, eikä sitä tunneta kääpiösnautsereilla. Joillakin roduilla munuaisdysplasia periytyy dominantisti, mutta epätäydellisellä penetranssilla. Tämä tarkoittaa, että kaikki yksilöt, joilla on sairausgeeni (joko yksinkertaisena tai kaksinkertaisena) voivat sairastua, mutta koska penetranssi (läpäisevyys) ei ole täydellinen, on myös sellaisia sairausgeeniä kantavia yksilöitä, jotka eivät koskaan sairastu. Jalostusnäkökulmasta tämä on hyvin haastava tilanne.

Munuaisdysplasiaa sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Myös vanhempien jalostuskäyttöä tulee harkita, eikä sairaita yksilöitä tuottanutta yhdistelmää saa uusia.

Testattava geeni: PTGS2 (aka COX-2)

Testaavat laboratoriot: DOGenes (CAN)

HUOM! Testiä on sen julkaisun jälkeen arvioitu uudelleen ja todettu, ettei se ole täysin luotettava. Testiä ei siis voida käyttää täysin jalostuksen apuvälineenä.

 

RUOKATORVEN LAAJENTUMA

Ruokatorven laajentuma eli megaesofagus aiheuttaa koiralle nielemisongelmia. Ruokatorvi on laajentunut, sen lihakset eivät toimi eikä ruoka kulkeudu normaalisti vatsalaukkuun.  Kääpiösnautsereilla esiintyy perinnöllistä ruokatorven laajentumaa, mutta vaiva voi olla myös hankittu.

Sairas koira ei pysty syömään kunnolla, vaan pulauttaa ruuan ulos hyvin nopeasti syömisen jälkeen. Näin, ruoka ei koskaan pääse vatsalaukkuun asti. Pulauttelu on eri asia kuin oksentaminen, siinä puuttuvat vatsakrampit. Pulautettu ruoka on yleensä myös hyvin limaista, eikä siinä ole vatsahappoja mukana.

SYDÄNVIAT

Rodussa on tiettävästi kautta aikojen esiintynyt jonkin verran sydänvikoja. Osa niistä on synnynnäisiä, esim. umpeutumaton kammioväliseinäreikä, osa on tullut ilmi vasta 4-5 vuoden iässä sydänlihaksen laajentumina tai läppävikoina, osa vasta vanhuusiällä.

Sydänsairautta sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen. On syytä harkita myös sairaan koiran lähisukulaisten käyttöä, mikäli ei ole varmaa tietoa ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta vian syntyyn.

VIRTSAKITEET- JA KIVET

Kääpiösnautsereilla on todettu perinnölliseksi katsottava alttius kehittää virtsakiteitä ja -kiviä. Syy on vielä toistaiseksi tuntematon, mutta asiaa tutkitaan mm. USA:ssa. Virtsakiteitä ja -kiviä on monta eri tyyppiä, ja myös niiden muodostumismekanismit ja -olosuhteet ovat erilaisia.

Kaksi tavallisinta kidetyyppiä ovat kalsiumoksalaatti ja struviitti. Ne vaativat keskenään hyvin erilaiset virtsarakon olosuhteet muodostuakseen. Onkin merkillepantavaa, että kääpiösnautsereilla esiintyy molempia lähes yhtä paljon.

Normaali virtsa on pH-arvoltaan lähes neutraalia (6-7), mutta aineenvaihdunnan muutokset ja virtsatietulehdukset vaikuttavat pH-tasapainoon. Kalsiumoksalaatin muodostumiseksi täytyy rakossa olla paljon sekä kalsiumia että oksalaattia, ja lisäksi pH:n tulee olla hapan eli alle 7 (käytännössä noin 6). Normaalisti virtsaan erittyy jonkun verran kalsiumia. Kalsiumoksalaattikiteiden muodostuksen vaatima liikaeritys on riippuvainen monesta eri tekijästä.

Struviittikiteet muodostuvat magnesium-, ammonium- ja fosfaatti-ioneista emäksisessä virtsassa (pH >7). Monet virtsatietulehdusten aiheuttajabakteerit erittävät virtsan ureaa pilkkovaa ureaasientsyymiä. Tämä nostaa virtsan pH:n emäksiseksi ja pilkkoutuneet urean osat toimivat struviittikiteiden rakennusaineina. Siksi virtsatietulehdukset ja struviittikiteet kulkevat usein käsi kädessä. Nartun virtsaputki on lyhyempi, laajempi ja suorempi kuin uroksen, jolloin bakteerien on huomattavasti helpompi kiivetä ulkoa nartun kuin uroksen rakkoon. Tästä syystä nartut ovat alttiimpia virtsatietulehduksille, ja näin ollen myös struviittikiteille. Narttujen virtsakiteistä ja -kivistä jopa 90 % muodostuu struviitista.

Hoitamattomat virtsakiteet voivat ajan mittaan tiivistyä varsinaisiksi virtsakiviksi. Kivet voivat kiilautua virtsaputkeen aiheuttaen koiralle virtsatietukoksen, jolloin virtsan mukana poistuvat kuona-aineet eivät pääse poistumaan normaalisti. Kuona-aineiden pitoisuudet veressä nousevat aiheuttaen virtsa-ainemyrkytyksen, jonka oireita ovat mm. väsymys, ruokahaluttomuus ja oksentelu. Virtsa-ainemyrkytys aiheuttaa nopeasti munuaisten toiminnanvajauksen ja jopa kuoleman. Sekä tukos itsessään, että laajentunut rakko aiheuttavat suurta kipua. Tukos on harvoin niin täydellinen, ettei virtsaa tule ollenkaan. Sen sijaan virtsaaminen on kivuliasta ja voi aiheuttaa rakkoon niin suuren paineen, että se repeytyy. Tukoksen oireena on laajentunut rakko. Koira seisoo ja kulkee usein selkä köyryssä sekä virtsaa usein ja pieniä määriä. Tiheä pienten määrien virtsaaminen on tyypillinen oire myös virtsatietulehdukselle. Tämä taas johtuu siitä, että tulehdus aiheuttaa pieniä haavaumia rakon ja virtsaputken sisäpinnalle, jolloin pienikin määrä virtsaa laajentaa virtsateitä niin, että virtsaa menee haavoihin aiheuttaen kirvelyä ja virtsaamistarpeen tunteen. Eläinlääkäri pystyy rakon koon perusteella arvioimaan, kumpi tilanne on kyseessä.

Uroskoirat ovat pidemmän, kapeamman ja mutkaisemman virtsaputken takia paljon narttuja alttiimpia tukoksille. Lisäksi uroksilla on penisluu, jonka juureen ulos pyrkivät kivet helposti jumittuvat. Nartuilla suuretkin virtsakivet voivat joskus poistua virtsan mukana, joskin tämä on hyvin harvinaista.

Kääpiösnautseria pidetään ns. kuivana rotuna, joka ei välttämättä juo yhtä paljon kuin muiden rotujen edustajat. Virtsakiteiden ja -kivien ehkäisyn kannalta on tärkeää, että koira juo runsaasti tai edes normaalisti, sillä pieni nestetilavuus väkevöittää virtsaa, jolloin kiteiden muodostuminen kiihtyy. Lisäämällä ruoan suolapitoisuutta voidaan koira saada juomaan enemmän, tosin liika suola puolestaan aiheuttaa muita ongelmia. Jos koira juo runsaasti, sen on myös päästävä virtsaamaan riittävän usein, jotta virtsa, tiivis tai laimea, ei seisoisi rakossa. On myös varottava, että virtsatietulehdusten ja struviittikiteiden pelossa ei hapateta virtsaa liikaa esimerkiksi C-vitamiinin avulla, sillä silloin saattaa kalsiumoksalaatin muodostus päästä alkuun. Kalsiumoksalaateille ei ole liuotusruokavaliota, minkä vuoksi tämäntyyppisten kiteiden ja kivien ennaltaehkäisy on käytännössä lähes mahdotonta. Struviittikiteiden hoito liuotus- ja ylläpitoruokavaliolla puolestaan onnistuu usein hyvin.

Virtsakivien diagnosointiin käytetään myös ultraääni- ja röntgentutkimuksia. Mikäli virtsakiviä on muodostunut, joudutaan ne useimmiten poistamaan leikkauksella rakon seinämään tehdyn aukon kautta. Kivet olisi hyvä lähettää analysoitaviksi jatkohoidon suunnittelun helpottamiseksi, sillä ne voivat muodostua useasta eri kidetyypistä, jotka eivät välttämättä selviä alkututkimuksissa.

Virtsakiteiden ja -kivien ennaltaehkäisyssä on tärkeää huolehtia siitä, että virtsatietulehdukset huomataan ja hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ennen kuin huomattavia virtsakidemääriä ehtii muodostua. Varmin ja tehokkain hoito perustuu aina virtsanäytetutkimuksiin, joissa ratkaisevan tärkeää on puhdas virtsanäyte.  (lähde: Kääpiösnautserimme 3/2003 ”Virtsakivet – Vaaniva vaara?” eläinlääket. kand. Lotta Axelsson, eläinlääkäriasema Mevet)

Koiraa jolla on virtsakiviä tai jolta on leikattu virtsakivet ei saa käyttää jalostukseen. Virtsakiteiden suhteen tulee selvittää johtuvatko ne tulehduksesta vai aiheuttavatko kiteet tulehduksen. Jatkuvasti virtsakiteitä kehittävää koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

EPILEPSIA

Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka on koiran yleisin neurologinen sairaus.

Kohtauksien luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston ja/tai käyttäytymisen häiriöitä. Kohtauksen aikana koira voi olla tajuissaan tai tajuton. Jos koko koira kouristelee, puhutaan yleistyneestä kohtauksesta. Kohtaus voi esiintyä myös paikallisena, jolloin vain yksi lihasryhmä, esimerkiksi koiran raaja tai raajat kouristelevat. Paikallisalkuinen kohtaus voi laajeta yleistyneeksi kohtaukseksi. Kohtauksen luonne riippuu purkauksen lähtöpaikasta aivoissa ja sen leviämisestä. Epilepsiaa sairastavaa koira ei saa käyttää jalostukseen.

Samoin on vältettävä sellaisten riskilinjojen yhdistämistä, joiden tiedetään tuottaneen epileptikkojälkeläisiä, niin kauan, kun rodulle ei ole olemassa geenitestiä, jonka avulla sairauden kantajuus voidaan todeta.

Ensimmäinen epilepsiakohtaus tulee useimmiten nuorena, 1-5 – vuotiaana, mutta perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä. Samantyyppisiä kohtauksia voivat aiheuttaa myös muut sairaudet kuin epilepsia. Epilepsiadiagnoosi pohjautuu muiden sairauksien poissulkemiseen. Siksi koirasta otetaan virtsa- ja verinäytteitä ja tehdään neurologinen tutkimus. Jollei muuta selittävää syytä löydy, koira sairastaa epilepsiaa. Epilepsiaa ei voida parantaa, vaan koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksen aloituspäätökseen vaikuttaa kohtauksien esiintymistiheys ja vakavuus. Lääkityksen avulla epilepsiakohtausten esiintymistä voidaan harventaa, kohtauksia lieventää ja niiden kestoa lyhentää. Joskus kohtaukset saadaan lääkityksellä kokonaan loppumaan.

(lähde: www.kennelliitto.fi, Koiran epilepsia, ELL Nina Menna, Vetcare Oy ja Mäntsälän eläinlääkäriasema)

Idiopaattinen epilepsia on perinnöllinen sairaus, mutta sen periytymiskuvio kääpiösnautsereilla ei ole selvillä. Epileptikkoja on raportoitu 73 kpl, joista osa on sukua keskenään. Jos epilepsialle ei löydy selkeää muuta syytä, kuten päähän osunutta iskua, on turvallisinta suhtautua sairauteen jalostuksellisesti idiopaattisena eli itsesyntyisenä, ei muun sairauden aiheuttamana. Epilepsiaa sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen, eikä epilepsiaa tuottanutta yhdistelmää saa uusia. Sairaan koiran lähisukulaisten (sisarusten, vanhempien, jälkeläisten) jalostuskäytössä on syytä huomioida, onko lähisuvussa useampia (idiopaattiseksi oletettuja) epilepsiatapauksia, ja olettaa sairastumisen riskin suurenevan sitä mukaan mitä enemmän tapauksia on.

KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINTA (hypotyreoidismi)

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisin koiralla todetuista sisäerityssairauksista. Sitä sairastaa keskimäärin 0,2-0,6 % koirista. Kilpirauhasen vajaatoiminta johtaa kilpirauhashormonien vajaaeritykseen. Kilpirauhashormonia (tyroksiini) tarvitaan aineenvaihdunnan ylläpitämiseen lähes kaikkialla elimistössä, joten vajaaerityksen oireet ovat moninaiset. Aineenvaihdunnan hidastumiseen ja ihoon liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä. Oireet kehittyvät vähitellen, joten ne huomataan usein vasta, kun koiran sairaus on kestänyt jo jonkin aikaa. Tyypillisin kilpirauhaspotilas on keski-ikäinen (2–8 -vuotias) tai iäkäs koira.

Yleisimmät oireet ovat huonokuntoinen turkki, kaljuuntuminen, karvanlähtö, ihon hilseily, toistuvat iho- ja korvatulehdukset, väsymys, liikkumishaluttomuus, ylipaino ja kylmänsiedon heikkeneminen (koira hakeutuu mielellään nukkumaan lämpimään paikkaan).

Kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy eniten keski- ja suurikokoisilla koirilla. Kilpirauhasen vajaatoiminta selviää verikokeilla, ja sen hoitona käytetään suun kautta annettavaa synteettistä kilpirauhashormonia.

Jos koiran sairaus johtuu puhtaasti kilpirauhasen vajaatoiminnasta, eikä siihen liity muita samanaikaisia sairauksia, on vaste hoitoon yleensä hyvä, ja säännöllisesti lääkittynä koira elää sairaudestaan huolimatta normaalia koiranelämää. Kilpirauhasen vajaatoimintaa on raportoitu neljällä koiralla. Yhdellä koiralla oli lisäksi epilepsia, kaihi ja kasvain.

Koiraa, jolla on kilpirauhasen vajaatoiminta, ei saa käyttää jalostukseen.

DIABETES (sokeritauti)

Sokeritauti eli diabetes mellitus johtuu koirilla yleensä siitä, että insuliinin eritys haimasta vähenee tai elimistön insuliinivaste laskee. Taudin puhkeamiseen vaikuttavia syitä ei kaikkia tunneta. Syitä voivat olla mm. autoimmuunisairaus, liikalihavuus, krooninen haimatulehdus, tietyt lääkkeet. Narttukoirilla tautia esiintyy n. kolme kertaa enemmän kuin uroksilla. Oireet puhkeavat usein kiimojen yhteydessä. Vanhoilla eläimillä sairaus on yleisempi kuin nuorilla. Oireita ovat runsas juominen, virtsaaminen ja ruokahalun lisääntyminen ovat tyypillisiä oireita. Yleensä eläin on ylipainoinen, mutta alkaa laihtua taudin edetessä. Hoitamattomana sairaudessa kehittyy happomyrkytys, joka vie ruokahalun, aiheuttaa väsymystä ja oksentelua sekä asetonin hajun hengitykseen.

Diabetesta hoidetaan insuliinilääkityksellä, ruokavaliolla ja liikunnalla. Hoito vaatii omistajalta pitkäjänteisyyttä ja säännöllisyyttä. Hoito on elinikäinen. (www.ouluek.fi)

KIVESVIKA

Kivesvikaisen uroksen toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet laskeutumatta kivespusseihin. Piilokives voi sijaita vatsaontelossa tai nivuskanavassa. Myöhemmällä iällä piilokivekseen voi kehittyä kivessyöpä, minkä johdosta monet lääkärit suosittelevat laskeutumatta jääneen kiveksen poistoa leikkauksella. Piilokiveksisyyttä pidetään periytyvänä vikana.

Kivesvikaa esiintyy rodussa jonkin verran, mutta se ei vaikuta olevan rodussa sen runsaampaa kuin koirilla keskimäärin. Tilannetta on kartoitettu pentuetiedusteluilla sekä kasvattaja- ja omistajakyselyillä. Kivesvikaista koiraa ei Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaisesti saa käyttää siitokseen.

 

NAPATYRÄ

Napatyräisen koiran vatsanpeitteissä on reikä, jonka kautta vatsapaita ja/tai suolia pääsee työntymään vastaontelosta nahan alle. Reiän koko voi vaihdella suuresti. Pienet, muutaman mm. kokoiset tyräaukot eivät haittaa koiran elämää. Sen sijaan isot napatyräaukot voivat olla vaarallisia, mikäli suolenmutka juuttuu tyräaukkoon. Silloin muodostuu suolitukos, joka on henkeä uhkaava. Napatyrää pidetään perinnöllisenä vikana.

Napatyriä on raportoitu pentuetiedustelulomakkeissa 2013–2017 3-5 % luovutusikäisistä pennuista. Useimmat tapaukset ovat lieviä eivätkä vaadi leikkausta, mutta muutamia vatsa-aukilepentujakin on syntynyt. Tilannetta on kartoitettu pentuetiedusteluilla sekä kasvattaja- ja omistajakyselyillä. Suomen Kennelliiton suositusten mukaisesti kasvattaja on velvollinen korvaamaan mahdollisesta napatyräleikkauksesta ja hoidosta aiheutuneet tarpeelliset kustannukset.

Kasvattajan tulee jalostusyhdistelmiä suunnitellessaan ottaa huomioon napatyrän periytyminen.