SUOMEKSI
IN ENGLISH

Suomen Kääpiösnautserikerho ry - Finska Dvärgschnauzerklubben

PEVISA-ohjelma

Jalostustoimikunta tiedottaa
 
1.1.2011 alkaen kääpiösnautsereille tulee voimaan rotukohtainen PEVISA-ohjelma. Tämä tarkoittaa sitä, että rekisteröintiä varten pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Vanhempien tulee siis olla silmäpeilattuja ennen astutusta. Silmätarkastuslausunto on voimassa 12 kuukautta tarkastushetkestä. Jalostustoimikunta suosittelee silmätarkastuseläinlääkäreiden rajallisen määrän takia jalostuskäyttöön ajateltujen koirien peilaamista hyvissä ajoin ennen juoksun alkamista.
 
Jalostustoimikunta pyytää huomioimaan, että perinnöllisten silmäsairauksien ohjeen mukaisesti koiran saadessa lausunnon avoin/epäilyttävä, tulos jää voimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että diagnoosia ei voida kumota rekisteröintiä ajatellen esimerkiksi toisen silmätarkastuseläinlääkärin suorittamalla tutkimuksella. Ainoa mahdollinen tapa on ohjeen mukainen valituskäsittely eli Suomen Kennelliiton paneelitutkimus.
 
JTT:n päätös 1.6.2010 (7/2010):
 
Toimikunta hyväksyy kääpiösnautserille seuraavan rotukohtaisen PEVISA-ohjelman:
Pentueen vanhemmista tulee olla astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. 
Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 12 kk vanhempi.
Perinnöllistä kataraktaa, PRA:ta,gRD:tä, tRD:tä tai PHTVL/PHPV-sairauden asteita 2-6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Jos koiralla on todettu mRD. on se paritettava RD:n suhteen terveen koiran kanssa ja jos sillä on todettu PHTVL/PHPV-sairauden aste 1, on se paritettava PHTVL/PHPV:n suhteen terveen koiran kanssa. 
Ohjelma on voimassa 1.1.2011- 31.12.2013 ja jatkuu 31.12.2015 saakka, mikäli rodulla vuoden 2013 lopussa on Kennelliiton hyväksymä, päivitetty JTO.
 
Perinnöllisten silmäsairauksien ohje (hallitus 17.12.2009):
" 3 KOIRAN VOIMASSA OLEVA TUTKIMUSTULOS
 
3.1. Voimassa oleva silmätarkastustulos
Mikäli koiralla todetaan silmätarkastuksessa diagnoosi avoin/epäilyttävä, jää tulos voimaan, ellei sitä kumota tämän ohjeen mukaisen valitusmenettelyn kautta."

 
Ulkomaalaisten urosten jalostuskäyttö
 
PEVISA-ohjelma koskee myös ulkomaalaisten urosten jalostuskäyttöä. 

« palaa